Custom Pages

25. heinäkuuta 2015

Toiveet, osa II

25. heinäkuuta 2015

                                                                   Kuvat Pinterestin kautta täältätäältätäältä ja täältä


Olemme miettineet paljon tontin ominaisuuksia ja ilmansuuntia. Huonejako kerrosten välillä on selventynyt ja yleiset toiveet sanottu ääneen.

Huonemäärä pysyköön maltillisena. Meillähän olisi mahdollisuus, tai ainakin perusteet, kasvattaa makuuhuoneiden määrää perusperheen taloa suuremmaksi. Päätimme kuitenkin pitää kohtuuden mielessä ja rajoittaa makuuhuoneiden määrän viiteen. Sekin on toki jo paljon. Joskus tulevaisuudessa saattaa tulla eteen esimerkiksi muutto pienempään kotiin, jolloin voisi olla melko mahdotonta saada taloa kaupaksi, jos makuuhuoneita olisi vaikka seitsemän.

Yläkertaan sijoitamme suuren, yhtenäisen oleskelutilan; keittiö, ruokailutila ja olohuone tulevat olemaan sen kokoisia, että oikeasti mahdumme kaikki sinne samaan aikaan. Lisäksi kaavailemme yläkertaan kahta makuuhuonetta ja kylpyhuoneen.

Alakertaan haluamme sijoittaa pääsisäänkäynnin eli eteisen, arkieteisen, kolme makuuhuonetta, kodinhoitohuoneen, vaatehuoneen ja saunatilat.

Ihana siitä tulee!

-Susanna

2 kommenttia :

  1. Ihana siitä varmasti tulee! Itselle suunniteltu ja itselle tehty, vaikka joistain ominaisuuksista matkan varrella varmuudella joutuukin karsimaan. Kovasti tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio