Custom Pages

12. elokuuta 2015

Asuntomessuilla, vol II

12. elokuuta 2015

Asuntomessut ovat tältä vuodelta ohi ja toivottavasti perheet ovat päässeet jo omiin koteihinsa. Mahtaa tuntua hurjalta, kun pitkä odotus palkitaan ja kotiin voi vihdoin kantaa kaikki omat tavaransa.  Minä kävin alueella vielä toistamiseen messujen loppumetreillä, eikä reissu mennyt ihan suunnitelmien mukaan...

Niinhän siinä sitten kävi, että olosuhteiden pakosta otimme kolme nuorinta lasta mukaan. Minulle kierros oli siis toinen ja miehelleni ensimmäinen. Kiersimme rennolla otteella ja hyvin monta kohdetta skipattiin. Oikeastaan suurimman osan jätimme katsomatta. Minä taisin hieman ohjailla, missä kannattaa pistäytyä... Ja hyvä niin, kestävyys kun ei ole pienten lasten paras ominaisuus kun kyseessä on talojen kiertely. Hyvin kaikki kuitenkin meni ja joku löysi unelmahuoneensa (vihje: "Robin"). Lastenhuoneiden käyttö motivaattorina onnistui muutenkin yllättävän hyvin, emmekä tarvinneet kuin yhden jäätelötauon.

Messupäivä oli kaikkiaan hyvinkin onnistunut. Emme kuitenkaan jääneet jututtamaan asiantuntijoita/edustajia/myyjiä, koska kohteissa oli melkoisen paljon ihmisiä, välillä ihan tungokseen asti. Asuntomessuilla on aina niin mukava kierrellä, ettei minua edes haitannut vaikkei uusintakierroksesta jäänyt mitään uutta käteen. Ensi vuonna sitten taas uudestaan!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio