Custom Pages

22. elokuuta 2015

Tilojen suunnittelu: Makuuhuoneet

22. elokuuta 2015

Hei kaikki ja hyvää viikonloppua! Ajattelin vielä palata hieman tarkemmin meidän toiveisiin ja yleiseen tilojen suunnitteluun. Ensin otan käsittelyyn makuuhuoneet, ja ajattelin postailla myöhemmin muistakin tiloista vähän tarkemmin. Saatte vähän selkeämmän kuvan siitä, miksi meidän projektissa asiat ratkaistaan juuri tietyllä tavalla. Mikään ei ole vielä lopullista ja muutoksia varmasti tulee moneenkin asiaan, mutta tämän hetken tilanne on tämä.



Meillä on kolme poikaa, joista nuorin on juuri aloittanut yläasteen. Isoja miehiä siis. Heille olemme kaavailleet huoneet alakertaan. Ajattelimme sen olevan toimiva ratkaisu, että he pääsevät halutessaan aikuisia pakoon ja saavat omaa rauhaa esim. pelailuun ja kavereille. Toisena puolena toki se, ettei kavereiden mökä ja musiikki kuulu aina olohuoneeseen asti (joka on yläkerrassa). Alakerran makuuhuoneita on siis kolme.

Yläkertaan on suunniteltu kaksi makuuhuonetta. Toinen meille aikuisille ja toinen tyttöjen huoneeksi. Tytöt ovat poikia nuorempia ja uskoisin, että haluavat olla vielä lähellä meitä aikuisia. Lasten yöheräilyt on myös helpompi hoitaa samassa kerroksessa, kuin ravata portaita ylösalas. Vanhempi tyttö on eskari-ikäinen ja nuorempi täyttämässä vasta kaksi. Tässä tulemmekin siihen pulmaan, että kun uusi koti valmistuu, onko koululaisen käytännöllistä olla kolmevuotiaan kanssa samassa huoneessa? No ei. Lisäksi uusperheeseemme kuuluu vielä neljäsluokkalainen tyttö, joka asuu meillä osan ajasta. Mihin saamme hänelle kätevästi oman sopen?

Näitä asioita on kovasti pyöritelty ja mietitty, ja sitä ruutupaperiakin on kulunut. Tottahan se on, että tarvisimme vielä yhden makuuhuoneen lisää, tai kaksi ;) Budjetti siinä paukkuisi, mutta emme me voi kolmea tyttöä samaan huoneeseen laittaa? Kaksi vielä menisi. KUUDES makuuhuone tuntuu hurjalta, ja kyllähän siinä kustannuksetkin nousisivat. Työhuoneesta en uskalla edes unelmoida. Pojilla on tällä hetkellä kaikilla omat huoneet, joten en usko, että paluuta menneeseen on. Eivät varmasti suostu enää jakamaan, kun ovat tottuneet hyvään.

Vanhimmalle pojalle koittavat kutsunnat jo tulevana syksynä ja nähtäväksi jää, kiinnostaako sitten armeijan jälkeen enää palata äidin helmoihin? Ehkä toivomme, että poistumaa tapahtuu vanhemmasta päästä, tai sitten tilaamme pihalle yksiön :) Viidellä makuuhuoneella ajattelimme kuitenkin selvitä, se on nyt päätetty. Mutta miten? Vinkkejä otetaan vastaan!

- Susanna

                                                                               kuva: homeadore.com


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio