Custom Pages

17. tammikuuta 2017

Alakerta

17. tammikuuta 2017



Nyt kun työt ovat tontilla alkaneet, tässä vihdoin julkiseksi meidän tuleva alakerta, eli kellarikerros. Alakerrassa sijaitsevat pääsisäänkäynti, kolme makuuhuonetta, ns. kodin huoltotilat ja saunaosasto. Sisäänkäynti on parvekkeen alla talon päädyssä ja terassi jatkuu pitkän sivun läpi aina talon toiselle puolelle asti. Rinnetalon alakerta jää osittain maan alle ja huoltotilojen puolella ns. nauhaikkunat ovatkin melko korkealla.

Kuvan termeissä on hieman poikkeamaa oikeisiin käyttötarkoituksiin. Aula on siis meillä se oikea eteinen ja tuo yläkuvaan merkattu eteinen tulee olemaan meidän käytössä ns. arkieteinen. Tekninen tila on ollut alunperin vaatehuone, mutta piirtäjä merkitsi sen tekniseksi tilaksi sen jälkeen kun sinne päätettiin sijoittaa myös talotekniikkaa.

Alkuperäiseen luonnokseen tehtiin joitakin muutoksia. Pesutilojen yhteydestä jätettiin koko pukuhuone pois, jolloin pesuhuone laajeni suuremmaksi. Lisäksi kulku vaatehuoneen (joka siis muuttui myös osittain tekniseksi tilaksi) ja pesuhuoneen väliltä poistettiin. Yritin pitää siitä kovasti kiinni. Ajatukseni oli, että vaatteet saisi helposti jätettyä pyykkiin suihkuun mennessä ja paluumatkalla puettua puhtaat päälle. Tällä uudella ratkaisulla saimme toisaalta sitten saunaa levennettyä vastakkain istuttaville lauteille sopivaksi ja saimme myös kylpyammeelle hyvän paikan. Kyllä tuo toimii hyvin noinkin. Kompromisseja, kompromisseja. Muita pieniä viilauksia tehtiin huonekokoihin lähinnä kantavien seinien vuoksi, ja siinä se sitten on, meidän alakerta!

 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio