Custom Pages

9. huhtikuuta 2017

Kevätmessut 2017

9. huhtikuuta 2017




Kevätmessut Helsingin messukeskuksessa sisältävät omakoti, omamökki, kevätpuutarha, sisusta! ja lähiruoka&luomu -osastot. Kävimme messuilla perjantaina ja pari konkreettista asiaa tarttui mukaan.

Messujen anti oli itseasiassa suurempi kuin osasimme etukäteen ajatella. Messut eivät sinäänsä tarjonneet mitään uutta tai ihmeellistä, mutta ihan mukava siellä oli käväistä. Messutarjoukset iskivät meihin hyvin ja aloitimme ostamalla Yale Doorman lukon arkieteisen oveen. Tästä lukosta on puhuttu aiemmin ja sen hankinta olisi ollut edessä joka tapauksessa. Messutarjous sai meidät toimimaan. Numerokoodilla toimiva lukko on juuri sopiva meidän monilapsiseen perheeseen. Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän kadotettuja avaimia. Uudessa kodissa pärjäämme kokonaan ilman avaimia ja niiden etsimiseen kuluvaa aikaa. Halusimme tämän lukon nimenomaan arkieteisen oveen, taustalla on viekas ajatus saada kaikki kurakengät kulkemaan oikeasta ovesta.




Toinen asia jonka otimme messuilla työn alle oli keittiön kodinkoneet. Löysimme kaksi myyjää, Gigantin ja Powerin. Gigantti myi Boschia ja Power AEG:tä. Ei kovin suuri tarjonta (tai sitten emme vaan muita löytäneet), mutta molempien osastoilla vierailimme ja saimme messutarjoukset kodinkonepaketista. Emme olleet juurikaan tutustuneet kodinkonemarkkinoihin etukäteen, eikä meillä ollut mitään must have -toimintoja koneille. Uskalsimme kuitenkin parin tunnin pohdinnan jälkeen repäistä ja hyväksyimme Powerin tarjouksen. Uskon, että saimme ihan toimivan paketin. Integroitavat astianpesukoneet, pakastin ja jääkaappi, sekä kalusteisiin sijoitettavat mikro ja höyryuuni. Mieli on kevyt, nyt on monta päätettävää asiaa vähemmän.

Kun isäntä porhalsi töihin, jäin vielä itsekseni tutkimaan puutarha- ja ruokapuolta. Muutama pikkuostos tarttui sieltä vielä mukaan. Hyvä päivä.




Mukavaa sunnuntaita!

kuvat omasta kännykästä ja Abloy



3 kommenttia :

  1. Ja ei, siinä ei ole pekonia ;) ainoastaan punajuurta ja bataattia.

    VastaaPoista
  2. Mahdatteko muistaa, mitä tuo sähkölukko maksoi messuilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hinta taisi olla kympin verran vähemmän kuin bauhausissa. Mukaan saimme kuitenkin vielä 3kpl kulkutunnistimia, digitaalisen ovisilmän ja meidän ulko-oveen tarvittavan karasiirtimen. Kokonaisuus kannatti :)

      Poista

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio