Custom Pages

7. lokakuuta 2015

Arki

7. lokakuuta 2015



Niin alkoi arki meidän perheessä. Palasin muutama viikko sitten takaisin työelämään hoitovapaan jälkeen. Perheen pieninkin aloitti päiväkodissa ja voin kertoa, että itkevän lapsen jättäminen hoitoon ei ole muuttunut yhtään helpommaksi sitten viime kerran. Parin kuukauden ajan töissä on tiedossa melko kiireistä, joten blogipostaukset tulevat varmaankin sen hetken keskittymään pääasiassa viikonloppuihin. Kunhan työkuviot tasaantuvat normaaliin, riittää sitten aikaa enemmän raksajuttuihin.

Rakennuspuuhat edistyvät hyvin hitaasti, mutta varmasti. Päätös on tehty, ettei tontilla aloiteta mitään, ennen kuin nykyinen koti on myyty. Nyt hiotaan suunnitelmia, että kaikki olisi valmiina, kun rakennusaika vihdoin tulee. Melko rauhallisella tahdilla tässä on edetty tähänkin asti, joten mitään kovin suurta muutosta toimintaan ei tule :) Yritän malttaa ja muistaa viisaan sanonnan, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty".

Kuvat ovat sekalaista inspiraatiota tältä päivältä. Upea keittiö, ihana &tradition pöytä, kurpitsat ja takki. Ruokakaupassa oli tänään tarjolla monenkokoista kurpitsaa ja aamulla oli niin kylmä, että puin toppatakin päälle. Syksy on jo pitkällä.

- Susanna

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio