Custom Pages

6. maaliskuuta 2017

Autokatos

6. maaliskuuta 2017



Autokatosta ja sen paikkaa pohdittiin paljon. Ensin se oli kiinni talossa, mutta lopulta se päätettiin sijoittaa omaksi rakennukseksi tontin reunaan. Alusta asti mukana ollut "pyöräparkki" on onneksi kuvissa edelleen. Vaikka pohjaa käännettiin yhteen jos toiseenkin suuntaan, pyöräparkista ei luovuttu.
Kuten tiedätte, meidän perheessä on melkoisen monta henkilöä. Se tarkoittaa, että myös pyörää, potkulautaa, mopoa ja skeittiä on jos minkälaista. Edellisessä kodissa harmitti, ettei pyöriä saanut mihinkään järkevästi sijoitettua. Aina ne olivat jotenkin autojen tai leikkien tiellä, eikä katettua tilaa vain ollut. Omat ja kavereiden pyörät ja mopot lojuivat sitten luonnollisesti pitkin pihaa. Siitä se ajatus sitten lähti. Pyöräparkki it is.

Varastosta tulee lämmin ja se toivottavasti vetää sisäänsä suuren määrän suksia, luistimia, pelastusliivejä ja kaikkea sitä niin tarpeellista säilytettävää. Olen jo jyrkästi ilmaissut, ettei sinne kanneta yhtään mitään "väliaikaisesti", ennen kuin kunnon hylly- ja säilytysjärjestelmät ovat seinillä. Muiden mielestä siitä tulee tietenkin oiva raksavarasto.

Autokatos on tarkoitus rakentaa omin voimin ja hommaa siinä on jo ollut. Aina niin ahkera ja puuhakas Pappa johtaa joukkoja, ja me kaikki muut osallistumme parhaamme mukaan.

Kivaa viikkoa kaikille!

- Susanna

Havainnekuva: Winled Oy

4 kommenttia :

  1. Pyöräkatos on tosi hyvä, meillä se oli määrätty ihan kaavassa ja onneksi oli niin tuli tehtyä :-) Isompikin saisi vielä olla, meilläkin kun noita pyöriä ja rattaita jne riittää :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Odotan innolla siistimpää pihaa ;) Toivottavasti tuo meidän koko riittää :D

      Poista
  2. Miten meinaatte pyöriä siellä säilyttää, tuleeko teline tms? Meilläkin on pyörille varattu tilaa autokatoksesta

    VastaaPoista
  3. Anteeksi tämä vastauksen viipyminen... Ajattelin kyllä hankkia pyöräkatokseen jonkinlaisen pyörätelineen. Muuten vaarana on, että ne vain "heitetään" sinne sikinsokin. Joko seinään kiinnitettävä, joka pitää pyörät pystyssä (kai sellaisia on?). Tai sitten perinteinen eturengas nostetaan telineeseen-malli. Luulen, että muutama muu päätettävä asia pitää saada maaliin ennen tätä, mutta aina on kiva suunnitella :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio